Uutuuskirjan mukaan Diana kohteli poikiaan pikemminkin ystävinään kuin lapsinaan. |
Prinsessa Diana muistetaan omistautuvana äitinä, jolle pikkuprinssit olivat kaikki kaikessa. Prinssi Charlesin
ja prinsessa Dianan avioerotaistelu kävi kuitenkin niin katkeraksi,
että Diana ei voinut olla lokaamatta Charlesia julkisesti pienten
poikiensa kustannuksella.
Näin kirjoittaa kuninkaallisiin perehtynyt Penny Junor uutuuskirjassa Prince William: Born To Be King. Otteita kirjasta julkaisi brittilehti Daily Mail.
Prinssi William sai myöhemmin huomata, että äiti, jota hän rakasti niin paljon, saattoi tehdä hänelle niin paljon pahaa.
Äidin lohduttaja
Perustan
Williamin lapsuudelle loi vanhempien toimimaton avioliitto, jota
sävyttivät riidat, katkeruus ja Dianan hysteeriset itkukohtaukset.
Dianan ystävät yrittivät neuvoa prinsessaa salaamaan mielipahansa
lapsiltaan, mutta tämä ei siihen kyennyt.
10-vuotias William
joutui ojentamaan äidilleen nenäliinoja, joihin tämä voisi pyyhkiä
kyyneleensä. Samoihin aikoihin ilmestyi kirja, jossa Diana paljasti
yrittäneensä useita kertoja itsemurhaa piittaamattoman miehensä tähden.
Williamille oli aiemmin tuonut turvaa rakas lastenhoitaja Barbara "Baba" Barnes,
joka peitteli pojan nukkumaan, luki tälle iltasadut ja piti tälle
kuria. Pian Diana tuli kuitenkin mustasukkaiseksi poikiensa läheisestä
suhteesta lastenhoitajaan, ja antoi tälle potkut Williamin ollessa
4-vuotias.
William ei ymmärtänyt, miksi rakas Baba oli yhtäkkiä
hävinnyt hänen elämästään. Oliko William ollut niin tuhma, että oli
ajanut Baban pois, Junor kirjoittaa pienen prinssin ajatelleen.
-
Ironista on, että hän (Diana) aiheutti Williamille samoja kipeitä
menetyksen ja hämmennyksen tunteita, joiden kanssa hän itse kamppaili
6-vuotiaana, kun hänen äitinsä yhtäkkiä katosi, Junor kirjoittaa.
Dianan
äiti lähti rakastajansa matkaan Dianan ollessa vasta lapsi. Junorin
mukaan juuri tässä piilee yksi syy siihen, miksi Diana ei koskaan
oppinut itse olemaan äiti.
Rankat paljastukset
Eletään
1990-luvun puoliväliä. Charlesin ja Dianan eroa oli käsitelty
julkisuudessa jo useita vuosia. Vielä Ludgroven sisäoppilaitoksessa
prinssi William oli välttynyt rumilta otsikoilta, kun oppilaitoksen
rehtori piilotti lehdet pojan katseilta. Kaikki muuttui, kun William
siirtyi 13-vuotiaana Etonin poikakouluun.
William oli vielä
sopeutumassa uuteen, isoon kouluun, kun Etonin rehtori kuuli
huolestuttavia uutisia. Diana oli lupautunut kertomaan kaiken BBC:n
Panorama-ohjelmassa.
Rehtori soitti Dianalla ja vaati tätä
kertomaan haastattelun sisällöstä etukäteen pojalle. Diana kieltäytyi,
mutta sinnikäs rehtori sai hänet lopulta tulemaan koululle puhumaan
Williamin kanssa. Vastentahtoinen Diana viipyi koululla tasan viisi
minuuttia. Diana vakuutti, että William olisi hänestä ylpeä, eikä
haastattelussa käsiteltäisi mitään kiistanalaista. Ennen kuin William
ehti esittää kysymyksiä, äiti oli lähtenyt.
Historiallinen haastattelu
Marraskuussa
1995 kansakunta liimautui televisioiden ääreen seuraamaan, miten
kalpean ja heikon näköinen Diana kertoi bulimiastaan, suhteestaan James Hewittiin sekä aviomiehensä "pakkomielteestä" Camilla Parker Bowlesiin.
Oli
selvää, että Diana halusi loukata Charlesia mahdollisimman pahalla
tavalla. Mitä hän ei ottanut huomioon oli se, miten tämä vaikuttaisi
hänen pieniin poikiinsa.
William katsoi koko haastattelun
rehtorinsa työhuoneen suojissa. Hän oli syvästi järkyttynyt
kuulemastaan. Diana puhui haastattelussa myös Williamista.
- Hän
on lapsi ja syvällinen ajattelija. Emme tiedä sitä vielä vuosiin, Diana
vastasi, kun haastattelija halusi tietää, miten Diana epäilee suhdekohun
vaikuttavan Williamiin.
William suuttui äidilleen, eikä
kirjaväitteiden mukaan koskaan täysin antanut tälle anteeksi. Nuorta
prinssiä kiusattiin koulussa, eikä äiti tehnyt elämästä yhtään
helpompaa. William kuitenkin puolusti äitiään loppuun asti.
Rakkaat pojat
- Kuvitelkaa,
millaista on ollut elää läpi kaikki se sonta Williamin lapsuudessa.
Avioero, katkeruus, häpeä siitä, että tämä kaikki oli julkista, äidin
Panorama-haastattelu, hänen kuolemansa. Isän rakastajatar, joka pian
muutti isän kanssa yhteen. Se puistattaa minua, Daily Mail kertoo
Williamin ystävän todenneen.
Vaikka Diana teki tahtomattaan
poikansa elämästä vaikeaa, hän rakasti pikkuprinssejään ehdoitta, Junor
kirjoittaa. Sekä Dianalla että Charlesilla oli tapana hukuttaa poikansa
halauksiin ja suukkoihin. Kumpikin halusi antaa pojilleen lämpimämmän
lapsuuden kuin mitä heillä itsellään oli ollut.
Ehkä juuri siksi
prinssi Williamista on kasvanut kovasta lapsuudesta huolimatta niin
vastuntuntoinen ja rakastava mies, Junor kirjoittaa.
Kun William
vuosi sitten avioitui pitkäaikaisen rakkautensa kanssa, oli rakas
lastenhoitaja "Baba" tärkeänä nimenä vieraslistalla.
Diana rakasti poikiaan yli kaiken, muttei uutuuskirjan mukaan osannut olla äiti. |
Onnellisten oloisten perhekuvien takana oli toinen totuus. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti